KUMMIKIRJASTO
Se kirja oli rakkaampi muita
Kirjakummikampanja 1993–2007
Sinäkin muistat sen.
​
Se kirja oli rakkaampi muita: sen kansi pani värisemään odotuksesta, se oli pakko lukea loppuun yhdellä istumalla, se pani uskomaan Seikkailuun, Suureen maailmaan ja Tulevaisuuteen. Moni luki sen niin puhki, että sitä ei enää ole. Monelta se myös hukkui tai unohtui.
​
On kuitenkin yksi paikka, josta Tarzanit, Runotytöt ja iloiset aapiset ovat löytäneet pysyvän sijan. Se on Suomen ainoa lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kirjasto, joka sijaitsee Tampereella Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutissa.
​
Tämä kirjasto samoin kuin koko SNI perustettiin v.1978 yksityisten kirjanystävien aloitteesta. Tampereen kaupunki tarjosi sille kodin, mutta puute on varjostanut sen elämää kuin sadun Tuhkimon. Siksi SNI:n kirjastolle etsitään nyt hyväntahtoisia kummeja, joiden tuella instituutti voi ”elää onnellisena elämänsä loppuun asti” ja työskennellä lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja sen tutkimuksen edistämiseksi.
​
Sinustakin voi tulla oman Tärkeän Kirjasi kummi.
Lastenkirjainstituutti (aiemmalta nimeltään Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti) esitteli edeltävin Tuula Korolaisen sanoin kirjakummikampanjan, jolla tuettiin sen toimintaa vaikeassa taloustilanteessa. Päätös instituutin toiminnan turvaavasta tukirahastosta tehtiin vuonna 1992 ja heti seuraavana vuonna ideoitiin kirjakummikampanja. Rahaston sääntöjen mukaan sen pääomaa voitiin kerätä muun muassa keräämällä instituutin kirjastoon sisältyvien teosten "adoptio-oikeuksia" myymällä. Kummikirjakampanjan keksijöinä pidetään instituutin hallituksen puheenjohtajaa Lasse Raustelaa ja Onnimannin päätoimittajaa Tuula Korolaista. Kampanjan toteuttamiseen osallistui koko instituutin henkilökunta.
Vuonna 1993 kummioikeuden tiettyyn kirjaan sai maksamalla Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kannatusyhdistyksen tukirahastoon kummimaksun, joka vuonna 1993 oli 500 markkaa yksityishenkilöltä tai 2000 mk yhteisöltä tai yritykseltä. Yksinoikeuden kummikirjaan sai puolestaan lahjoittamalla tukirahastoon 1000 mk (yksityishenkilö) tai 5000 mk (yritys/yhteisö). Myöhemmin euroihin siirtymisen jälkeen kirjakummikampanjassa maksut määriteltiin hieman eri tavalla kuin aiemmin. Yksityishenkilön kummimaksu oli 80 € (täyskummioikeus 170 €), julkisyhteisön kummioikeus maksoi 100 € (täyskummioikeus 200 €) ja yrityksiltä maksu oli 340 € (täyskummioikeus 800 €). Perustelluista syistä saatettiin myös joskus päätyä muihin rahasummiin.
Kummikampanjan esitteitä
1990-luvulta
- kurkkaa esitteen sisältöön kannen kuvaa klikkaamalla
​Kummioikeuden saattoi poikkeustapauksessa maksaa myös muulla tavoin kuin rahalahjoituksena. Arkistolähteiden mukaan kummioikeuden itselleen on saanut lunastettua seuraavilla työsuorituksilla: kampanjan mainonta, kampanjamateriaalin käännöstyöt, kirjaston luettelointityöt, instituutin tapahtuman sisällön tuotto ja kirjalahjoitukset.
Aluksi kummikampanjan valmiin materiaalin pakkaamisesta ja lähettämisestä huolehti toimiston väki. Itse kummisysteemin pyörittäminen liitettiin kirjaston töiksi, koska kirjastonhoitajalla ja kirjaston henkilökunnalla koettiin olevan paras asiantuntemus kummikirjojen jäljittämiseen ja paras kokoelmapoliittinen ymmärrys. Toimintatavoista epäselvissä tapauksissa ja harkinnanvaraisista maksuista neuvoteltiin tarvittaessa toiminnanjohtajan kanssa.
Kummikirjaston teoksista pidettiin kirjaa muistivihon lisäksi myös FlexBase-tietopankkiohjelmistoon tallennetussa rekisterissä. FlexBase-ohjelmisto saatiin instituutille käyttöön vuonna 1993 "välivaiheen ratkaisuna", ennen uuden windows-pohjaisen PrettyLibin valmistumista. Sinne ei kuitenkaan siirretty kummikirjarekisterin lisäksi kuin osa aapiskokoelmasta.
​
Kirjakummikampanjan edetessä kummisysteemiin liittyvät työt siirtyivät enenevässä määrin kirjastonhoitajalle. Alla oleva ohjeistus kertoo vuoden 1993 kummikirjakampanjan etenemisestä.
Kummikampanja - Kummisysteemi
-ohjeet henkilökunnalle 3.5.1993:
TYÖTAVAT (TOISTAISEKSI)
​
kummihommaa on tehty keskitetysti torstaisin ja perjantaisin (ei joka viikko välttämättä)
1. kummien ilmoittautumiset on kirjattu tulo/käsittelyjärjestyksessä vihkoon atk-rekisterin epävarmuuden takia (ja myös käytännön syistä: vihon voi ottaa mukaan eri paikkoihin, jossa tietoja kysellään)
2. tutkitaan kummien vastauslomakkeet, etsitään kirjat ja kirjoitetaan vastauskirjeet (WP:llä mallipohja), jotka postitetaan
- epäselvistä tapauksista neuvoteltu RK:n kanssa aika ajoin
3. tiedot talletetaan kummirekisteriin, minkä jälkeen kirjat viedään odotteluhyllyyn odottamaan vastausta (kirjekopiot ym. kirjeenvaihto väliin)
4. saatuamme kummimaksun (toimistonhoitaja tuo tiliotteet) päivitämme tiedot kummirekistereihin (atk, vihko)
- myös muut saadut tiedot korjataan ja päivitetään rekistereihin
5. kun kummiasia on valmis (tarkista vielä kirjeenvaihdosta, että kaikki on ok),
- kirjoitetaan kummiliuska
- otetaan 1-2 kopiota
- liuskitaan kaikki
- kummiliuskat pannaan kirjojen väliin - toiset kopiot annetaan malliksi tekstaajalle (huom. kummiliuskaan kirjoitettavasta tekstin kirjoitustavasta on sovittu)
- toiset kopiot pannaan hyllyyn paikkamerkiksi, jos kummikirjat ovat muualla kuin omalla paikallaan kirjahyllyssä
- ellei paikkamerkkiä tarvita, tarvittaisiinko kirjeenvaihdossa tämä toinen kopio "kuittina"?
6. kirjeenvaihto mappiin (huom. muissa kirjeenvaihtoarkistoissa ei ole mitään kummikirjeenvaihdosta) ja kirjat hyllyynsä
7. tekstaajamme (HK) on hoitanut kummiustodistusten postittamisen tekstailunsa jälkeen : hänelle pitää muistaa lähettää mallitekstien lisäksi lähetteet todistuksiin (RK:n laatima teksti "Kummia kiittäen tervehtien"), osoiteliimalaput kuoria varten sekä postimerkit (9,50) - tekstaajalla on itsellä kotonaan sekä todistuspohjia että kuoria
8. pitää myös huolehtia siitä, että tyhjiä pohjia on riittävästi varastossa ja että ne on allekirjoitettu
9. kummirekisteristä kysellään aina kaikenlaista...eli voi valmistautua tekemään hakuja jne. selvityksiä
HT 3.5.1993
Kummikirjojen valinnasta kiitoksiin
Kummioikeuden pystyi lunastamaan yksittäisen kirjan lisäksi tiettyyn satuun, teokseen, kirjasarjaan tai laajempaan kokonaisuuteen. Kummikampanjan aikana kumminsa löysivät esimerkiksi humoristinen nuortenkirjallisuus, Kaunokki ja peto -satu, Lasse Raustelan Taivaansavut-sarja ja Zacharias Topeliuksen Lukemisia lapsille I-XIII.
Kirjakummeja pyydettiin kuvailemaan mahdollisimman tarkasti kummikirjaksi haluamaansa teosta ja osa heistä kertoi myös perustelunsa kummikirjavalinnalle. Perustelut toimitettiin instituuttiin joko kirjallisena (suostumuslomakkeella, kirjeellä, faxilla) tai kerrottiin puhelimitse. Tarkemmin osaan näistä valintaperusteista pääsee tutustumaan sivun ylälaidan valikosta. Perustelut on jaoteltu teemoittain Lapsuuden kirjat ja Aikuislukijan kirjat -otsikoiden alle. Kaikki kummit eivät perustelleet valintaansa.
Kirjakummien valintaperusteissa toistuvat vahvasti itse kirjaan liittyvät muistot. Nämä liittyvät usein teoksen tekstuaalisiin piirteisiin, kuvitukseen ja arvoon. Myös muistot lukemiskokemuksen voimakkuudesta näkyvät perusteluissa. Kummikirjan valintaan innoittaneet lukukokemukset sijoittuvat sekä lapsuuteen että aikuisuuteen.
Useat kummit ovat valinneet kirjakseen teoksen, jonka avulla he ovat oppineet lukemaan tai jonka pariin he ovat palanneet myös aikuisena. Valintaperusteluissa näkyvät myös kummien ammatillinen kiinnostus lastenkirjallisuutta kohtaan ja kirjojen inspiroiva vaikutus.
​
Kirjakummiksi haluavalla oli usein valmiiksi jokin tietty teos ja painos mielessään, mutta aina valinta ei ollut helppo. Kummia pyydettiin nimeämään ensisijaisen toiveen lisäksi muitakin vaihtoehtoja, sillä aina haluttua teosta ei löytynyt instituutin kirjaston kokoelmasta tai niteen katsottiin olevan kummikirjastoon liian huonokuntoinen.
Instituutin kirjastoon hankittiin puuttuvia kummikirjoja mahdollisuuksien mukaan. Osa kummeista myös lahjoitti itse instituutin kokoelmaan oman tärkeän kummikirjansa. Yksi näistä on Majlis Qvickström, joka kertoo alla olevassa kirjoituskoneella kirjoitetussa kirjeessään kattavien kummikirjaperusteluidensa lisäksi mielellään lahjoittavansa Topeliuksen Läsning för barn (6. boken) -teoksen instituutin kokoelmaan. Kirjastonhoitaja Päivi Nordlingin käsin kirjoitettu kiitoskirje on osakuva postikortista.
Kummin ja kirjastonhoitajan välistä kirjeenvaihtoa vuodelta 1994
Sopivan kummikirjan valintaan meni joskus paljon aikaa. Kummikirjoista käytiin vilkasta neuvottelua tulevan kummin ja instituutin henkilökunnan välillä kirjeitse, faxilla ja puhelimen välityksellä. Tietyn painoksen ja teoksen löytyminen ulkoasusta saatujen vihjeiden perusteella vaatikin henkilökunnalta joskus melkoista salapoliisintyötä. Toisinaan teos puuttui instituutin kirjaston kokoelmasta ja sen saaminen kokoelmaan oli työlästä. Myös niukat henkilöstöresurssit sekä lomautukset hidastivat kummikirjatyötä.
​
Kirjakummiksi haluavalla saattoi myös olla paljon eri vaihtoehtoja tärkeäksi kirjakseen. He joko halusivat "ihan minkä tahansa kirjan" tietyn kirjailijan tai kirjailijoiden tuotannosta tai eivät osanneet päättää kymmenien vaihtoehtojen väliltä. Toisinaan kummit halusivat tietyn lajin kirjan, esimerkiksi tyttö- tai poikakirjan kummikirjakseen.
Kummien perustelut kirjavalinnalle eivät siis ole aina ainoastaan kummikirjaksi valikoituneeseen kirjaan liittyviä perusteita, vaan saattavat kohdistua laajempaan kokonaisuuteen. Näissä epäselvissä tapauksissa teos valikoitiin kummikirjasto-kokoelmaan instituutin henkilökunnan avustuksella ja hyväksytettiin sitten vielä kummilla.
​
Useimmiten instituutin henkilökunta ehdotti vaihtoehtoja pohtiville kummeille kirjaksi sellaista teosta, joka ei ollut vielä kummikirjasto-erikoiskokoelmassa. Kirjeenvaihdossa kerrottiin myös muiden kirjakummien valinnoista, mikäli ne kohdistuivat samaan teokseen, sarjaan tai kummikirjan tekijän teoksia oli jo kokoelmassa.
​
Kummimaksun saavuttua pankkitilille kirjavalinnan hyväksymisen merkiksi, kummius vahvistettiin kiitoskirjeessä. Tämän jälkeen kummille lähetettiin vielä Joensuusta käsin tekstattu kummitodistus, jossa on Martta Wendelinin intiaanipäähineisen lukevan tytön kuva Arvid Lydeckenin kirjasta Suuri kaunis maailma (1909).
​
Kokoelmapoliittisten syiden lisäksi toisinaan myös henkilökohtaiset mielipiteet vaikuttivat ehdotettuihin kirjoihin. Vuoden 1993 kirjeenvaihdosta käy ilmi, että esimerkiksi pankinjohtaja Kalevi Sorsan kummikirjaksi olisi voitu valita Burroghsin, Greyn, Mayn, Stevensonin, Topeliuksen, Finnen, Ivalon, Montgomeryn tai Alcottin kirjoista mitä tahansa teos. Instituutista ehdotettiin kummikirjaksi Stevensonin Aarresaarta seuraavin saatesanoin:
​
"-- Oletpa ollut todella kaikkiruokainen nuoruudessasi, mutta Montgomeryä ja Alcottia en nyt kuitenkaan kummikirjaksesi anna, vaan varaan naislukijoille. Huomaan, että olen sittenkin vähän vanhanaikainen. Kun Stevensonin Aarresaarta ei ole vielä kukaan ensisijaisesti valinnut, ehdotan sitä kummikirjaksesi. --"
​
Onnistunut Kirjakummikampanja
​
Ensimmäiset kirjakummit julkistettiin 19.2.1993 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa Helsingissä, jonne Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjasto toi myös näiden kummien nimikkokirjat näytille. Uudet kirjakummit ja perustelut kirjavalintoihin esiteltiin tuoreeltaan myös instituutin Onnimanni-julkaisussa (1/93).
Kuusi ensimmäistä kirjakummia olivat Pekka Rautamaa (Lydecken: Metsän satuja,1935), Paul ja Aune Gustafsson (Åkerblom: Kuvia Suomen lasten elämästä,1882), Leena Laulajainen (Barrie: Pekka Poikanen,1922), Jorma Hynninen (Burroughs: Tarzan, apinain kuningas,1921), Lasse Raustela (Haahtela: Pellervon suuri tehtävä, 1940) ja Lassi Nummi (Bonsels: Marion suosikit, 1928). Alla on nähtävissä osa Onnimannin 1/93 artikkelista, jossa kirjakummikampanjaa ja kummikirjoja esitellään ensimmäisen kerran.
​
Kirjakummikampanja oli instituutin kannalta onnistunut, sillä sen avulla saatiin toteutettua sen tavoite, tukirahasto. Tukirahaston varat olivat vuoden 1993 lopussa noin 60 000 markkaa ja tällöin kirjakummeja oli jo 120. Alun innostuksen jälkeen kirjakummien saanti kuitenkin hidastui merkittävästi, eikä suureen kampanjointiin ollut resursseja. Kummikirjatoiminta näkyi vuosien ajan lähinnä Onnimannissa ilmestyneissä pienissä artikkeleissa. Instituutti haki kuitenkin vielä kerran kummitoiminnalle uutta vauhtia, kun Kirja kutsuu kummia! -kampanja esiteltiin eduskunnassa kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9.2004. Näin saatiin "kummikerhoon" lisää jäseniä.
​
Kummikampanjan viimeinen rahankeräyslupa päättyi vuonna 2006, eikä uutta lupaa vuodelle 2007 enää saatu. Lähes viidentoista vuoden aikana kummiksi ehti kuitenkin lupautumaan 172 tahoa, jotka halusivat tukea Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin toimintaa. Kirjakummit ovat julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, kannatusyhdistyksen jäseniä, kirjastoja, kouluja ja muita instituutin ystäviä. Kummeissa on hyväntekijöitä, jotka eivät ole halunneet tuoda nimeään tai kummikirjansa perusteluja julkisuuteen, mutta myös niitä, jotka kehottivat kernaasti käyttämään tietoja, mikäli niillä olisi ”jonkinlaista PR-arvoa instituutille”.
​
Instituutin tukijoiden joukossa on tahoja, jotka ovat useamman kuin yhden kirjan kummeja tai jakavat kummiuden toisen kanssa (pariskunnat, ystävykset, työtoverit, yhteisöt). Esimerkiksi Turun kaupunginkirjaston lastenkirjaosaston henkilökunnalla on yhteensä neljä kummikirjaa, joihin he keräsivät varat arvonnoilla. Kummikirjavalintansa he tekivät kunnioittaakseen turkulaisia lastenkirjailijoita (Ks. Onnimanni 3/01). Oikeus kummikirjaan saatettiin antaa myös ystävälle tai sukulaiselle lahjaksi.
​
Tässä verkkonäyttelyssä esitellään 59 kummikirjaston valikoitua teosta valintaperusteluineen. Verkkonäyttelyn etusivulle pääset siirtymään tästä linkistä tai ylälaidan valikosta. Listat kummeista ja kummikirjoista kokonaisuudessaan sekä listat näyttelyn teoksista löytyvät sivun ylälaidan Lisätietoa-valikon kautta Kummikirjasto-erikoiskokoelma -otsikon alta. Lisätietoa-valikon alta pääset katselemaan myös Lastenkirjainstituutin ensimmäisen toiminnanjohtajan Riitta Kuivasmäen videohaastattelua. Siinä hän kertoo muun muassa omasta kummikirjastaan Elsa Beskown kuvakirjasta Pikku-Matin marjamatka.
Kirjakummikampanjan myötä syntynyt Kummikirjasto-erikoiskokoelma on nähtävillä kokonaisuudessaan lasivitriineissä Lastenkirjainstituutin kirjastossa. Kokoelman vanhin julkaisu on Kuvia Suomen lasten elämästä, 10 piirrosta ; tehnyt Rudolf Åkerblom ; selitykset sommitellut Juhani H. (1882) ja tuoreimmat julkaisut Debi Gliorin Kulta pieni (1999) ja Jukka Itkosen Kuutanssi : runoja kasvaville (1999). Kummikirjoja ei lainata, mutta ne ovat halukkaiden ihailtavina Lastenkirjainstituutissa kirjaston aukioloaikoina.
Rudolf Åkerblomin Kuvia Suomen lasten elämästä (Edlund, 1882) -runokuvakirja on Kummikirjasto-erikoiskokoelman vanhin teos.
Tämä ensimmäinen kotimainen monivärikuvitettu kirja julkaistiin samanaikaisesti myös ruotsiksi nimellä Finsk bilderbok.
​
Lähteitä ja lisätietoa:
​
Luo mennessä latua. Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti 25 vuotta (1978–2003). Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti. Tampere 2006.
​
Onnimanni-julkaisut:
150. kirjakummi. Onnimanni 3/01, s. 7.
Joko olet kirjakummi? Onnimanni 3/93, s. 31.
Katri Helena rakastaa Fedja-setää: ”Vakava ja hauska ovat lähellä toisiaan”. Onnimanni 2/93, s. 44–45
Kirja kutsuu kummia! (/04)
Kuka on Tarzanin kummi? Onnimanni 1/93, s. 12–18.
Oletko juuri sinä 150. kirjakummi? Onnimanni 1/00, s. 29.
SNI:n ensimmäiset kirjakummit, Onnimanni 1/93, s.7
Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutin Kummikampanjan arkistomateriaalit