Margot Benary-Isbert

Rouva Lechow ja hänen neljä lastaan, Matthias 15 v., Margret 13 v., Andren 9 v. ja Jochen 7 v., ovat sodan takia joutuneet jättämään maatilansa Pommerissa. Pitkän pakomatkan jälkeen he saavat alivuokralaiskodin rouva Verduzin talosta Hessenistä. Lapset kotiutuvat hiljalleen uuteen paikkaan, saavat ystäviä, aloittavat koulun tai etsivät töitä. Arki on täynnä ruuan ja polttopuiden etsintää ja muita töitä. Sitten perhe löytää itselleen maaseudulta asunnokseen vanhan junanvaunun, jonka he ristivät Nooan Arkiksi ja kunnostavat uudeksi kodikseen.

Saksankielinen alkuteos Die Arche Noah (1948). Suomennos Ulla-Maija Jokinen. WSOY 1956. Päällys Leena Puranen.

Anne Holm

12-vuotias David saa tilaisuuden karata vankileiristä, jossa hän on elänyt koko ikänsä, vuoden vanhasta pikkupojasta alkaen. Vankileiriä tai vangitsijoita (NIITÄ) ei nimetä, kirjan alussa vain todetaan sen sijoittuvan vuoden 1960 Eurooppaan (annettujen vihjeiden perusteella kyse on kommunisteista ja Bulgariasta). David saa vihaamaltaan vanginvartijalta ohjeet, miten hänen tulee pyrkiä Italian kautta Tanskaan, mukanaan vesipullo ja kompassi. Vapaan elämän ihmeet ovat Davidille aluksi miltei käsittämättömiä. Etelä-Italian kauneus häikäisee pojan. Kohtaamiensa ihmisten mielestä David on pelottava kummajainen, hän ei esimerkiksi osaa leikkiä eikä hymyillä lainkaan. Vaivalloisella ja hitaalla matkallaan David oppii selviytymään uusista tilanteista, ohjenuoranaan oma moraalinsa ja käsityksensä Jumalasta. David arvostaa saamaansa vapautta yli kaiken ja vihaa väkivaltaa. Hän ei voi luottaa keneenkään ja uskoo NIIDEN saavan hänet kohta kiinni. Tanskaan saapuessaan hän on jo saanut tietää elämäänsä liittyvän mysteerin.

”Tuntui ahneelta, mutta hän ei mahtanut sille mitään. David halusi sekä vapauden että maan missä olisi turvassa. Mutta ei mitään mutta, hän sanoi itselleen. Nuo kaksi asiaa riittäisivät.” (s. 73).

”- Enhän minä paljonkaan ymmärrä leikkimisestä, mutta minusta tuntuu että leikkiessä jäljitellään todellisuutta. En halua olla mukana vangitsemassa ihmisiä… se on rumaa ja pahaa… kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta vangita toisia ihmisiä… ihmisellä on oikeus elämäänsä ja vapauteensa. Se, joka ottaa toiselta oikeuden ja vapauden, on itse menettänyt oikeutensa olla ihminen.” (116).

Davidin mielestä lasten tulee saada tietää, että pahuutta on olemassa:

”En halua, että hän pelkäisi, mutta on välttämätöntä tietää. Ettekö käsitä, että lapsilla on oikeus tietää kaikki mikä on totta? Täytyy tietää mikä on vaarallista, sillä muuten ei voi puolustautua.” (s. 135).

”He huutaisivat häntä, mutta hän juoksisi, ja silloin tulisi luoti, se laukaus, jota hän oli odottanut ensimmäisenä yönä kävellessään rauhallisesti suuren puun luo. Vaikka nyt hän ei pystyisi kulkemaan rauhallisesti. Ei nyt, kun hän oli saanut kokea, että oli ihmeellistä elää. Toive saada elää ajaisi häntä, hänen olisi juostava. Sen hän tekisi. Ja silloin NE olisivat voittaneet.” (s. 191).

Tanskalaisesta käsikirjoituksesta (alkuteos 1963) suomentanut Kyllikki Hämäläinen.

Otava 1963. (Otavan nuortenkirjoja).

Ian Serraillier

Puolalaislasten selviytymistarina toisen maailmansodan Euroopassa. Kun perheen isä joutuu vankileirille ja äiti viedään pakkotyöhön, lapset 13-vuotias Ruth, 11-vuotias Edek ja 3-vuotias Bronia joutuvat selviytymään keskenään toisen maailmansodan keskellä Varsovassa Puolassa ja sitten pakenemaan Saksan kautta Sveitsiin. Myös isä pakenee leiriltä. Hän löytää kotinsa raunioista hopeisen paperiveitsen ja hän luovuttaa sen auttajalleen, nuorelle Janille. Jan kohtaa myöhemmin perheen lapset, ja pieni hopeamiekka osoittautuu tärkeäksi välittäjäksi ja onnentuojaksi kaikille perheenjäsenille, joihin myös Jan jatkossa luetaan. Kirjan lopussa ryhdytään rakentamaan Sveitsiin Pestalozzi-kylää.

Englanninkielinen alkuteos The silver sword (1956). Suomennos Aila Nissinen. WSOY 1966. (Nuorten toivekirjasto; 168). Päällys Maija Karma.

Lisätietoja:

Kirjailijan alkusanojen mukaan kirjan tapahtumat perustuvat tositapahtumiin.

Lasse Raustela

Kaupunkilaispoika, oppikoulun toisella luokalla ollut Hessu joutuu maalle pakoon, kun oma koti on tuhoutunut pommituksessa. Kodin mukana menee kaikki: Tarzan-kirjat, postimerkit ja Piuraksi nimetty kelkka. Isä on kadonnut rintamalla jo talvisodassa, äiti on puhumaton. Maalaistalossa on kuitenkin eläimiä ja peltoja hoidettavana, ja samanikäinen Ritva-tyttö. Äiti ja poika totuttelevat maalla uudelleen elämään. Hessu selviytyy emakon porsimisestakin ja saa itseluottamusta. Muistoksi Ritvalle sotatalvesta ja -kesästä rakentaa Hessu uuden Piuran.

Tammi 1974. (Tam tam -kirjat). Kansikuva Pentti Ajanto.

Joseph Joffo

Pariisissa asuvan 10-vuotiaan Josephin tavallinen koulupojanarki päättyy, kun juutalaisia aletaan vainota myös saksalaisten miehittämässä Ranskassa. Vanhemmat lähettävät Josephin ja tämän 12-vuotiaan Maurice-veljen kohti Italian rajaa: se olisi heidän ainoa mahdollisuutensa säilyä hengissä. Pakomatka kestää kolme vuotta. Romaani perustuu todellisiin tapahtumiin.

Ranskankielinen alkuteos Un sac de billes (1973). Suomennos Sulamit Reenpää. Otava 1975.

Kansikuva 3. p. 1988. (Otavan koulukirjasto. Yläaste).

Lisätietoja:

Lisäpainokset 2. p. 1986.

Matti Tuovinen

Metsästysretkellä olleet neljä poikaa, veljekset Mikko ja Pekka sekä naapurin pojat Jussi ja Väinö palaavat rajalla sijaitsevaan kotikyläänsä, joka onkin sillä välin evakuoitu: venäläisten kanssa on tehty rauha ja yllättäen saksalaiset ovat muuttuneet viholliseksi. Alkaa poikien pitkä ja ankara, satojen kilometrien korpitaival kohti suomalaisia joukkoja. Ruokaa on vähän: pojat syövät raakaa perunaa ja ampumiaan lintuja, eksyvät välillä toisistaan ja pelkäävät vihollissotilaita. Joukkoa vetää Mikko, vanhin pojista, minäkertojan (Pekka) isoveli. Vihdoin pojat selviävät Ruotsiin evakuoitujen perheidensä luo.

”Neljä poikaa. Yksin. Satojen kilometrien päässä muista suomalaisista. Vieraalle maalle luovutetulla alueella. Vihollisen ympäröimänä. Ruokatavarat riittämättömät. Ja edessä oli  myöhäissyksy, sateita, kylmää ja pimeitä öitä. Ja mukana olivat vielä naapurin pojat, Väinökin. Eikä mistään selvää käsitystä. Olivatko saksalaiset vihollisia? Mitä venäläiset nyt tekisivät?” (s. 16-17).

WSOY 1976. (Nuorten toivekirjasto; 234). 2. p. 1976. Päällys Hannu Taina.

Lisätietoja:

Lisäpainokset 2. p. 1976

Judith Kerr

Yhdeksänvuotias Anna perheineen pakenee Saksasta ensin Sveitsiin ja Ranskaan ja sitten Englantiin. Eletään 1930-luvun alkua ja Hitlerin valtaannousun aikaa. Anna joutuu miettimään, missä on koti ja millaista on koko ajan sopeutua uusiin olosuhteisiin ja uuteen kieleen, jättää kaikki mihin on ehtinyt tottua. Annan näkökulmasta kerrottu tarina ei erityisesti korosta heidän juutalaisuuttaan; Anna törmää asiaan erikoisuuteen Sveitsissä kun saksalaisperheen lapset kieltäytyvät yhtäkkiä leikkimästä heidän kanssaan. Annaa ihmetyttää, miksi lapsien pitää olla jonkun puolella ja jotakin vastaan: ”Minkä kumman takia he eivät voineet leikkiä kaikki yhdessä - -?” (s. 73).

Englanninkielinen alkuteos When Hitler stole pink rabbit (1971). Suomennos Kerttu Manninen; kuvitus tekijän. Otava 1978.

Eva Illoinen

10-vuotias Berit eli Perri joutuu lähtemään Turusta yksin sotaa pakoon Savonlinnaan, äidin tuntemattomien sukulaisten luo ja uuteen kouluun. Perri asuu vanhan äreän mummon luona koulukortteerissa yhdessä vanhempien serkkujensa Kyllikin ja Niilon kanssa. Aluksi Perrillä on Turkua ja äitiä kova ikävä, mutta vähitellen hän kotiutuu. Uuden koulutoverin kanssa Perri kokee seikkailun Olavinlinnassa, tekee talkootöitä kuten kerää puuta ja paperia ja kunnostautuu runonlausunnassa. Sota-ajasta ja tanssikiellosta huolimatta 16-vuotias Kyllikki-serkku haluaa elää nuoruuttaan, käydä teatterissa, elokuvissa ja salaa järjestetyissä tansseissakin. Perrilläkin on oma tuntematon sotilas rintamalla, joka kirjoittaa hänelle.

Tammi 1981. Kansikuva Lea Honka-Rentola.

Lisätietoja:

Trilogian muut osat Perri elää pula-aikaa (1981) ja Perri tulee ylioppilaaksi (1983).

Ursula Fuchs

Kasvukertomus kirjan alussa 6 vuotta täyttävästä Juliasta, jonka elämää alkanut sota varjostaa. Julian näkökulmasta seurataan hänen ja muun perheen elämää vuodesta 1939 aina vuoteen 1945, jolloin sota loppuu ja Saksa jaetaan neljään vyöhykkeeseen. Perhe joutuu useaan otteeseen muuttamaan ja eroon toisistaan paetessaan sotaa ja pommituksia. Äiti ja lapset pakenevat välillä maalle ja joutuvat vieraiden ihmisten hyvyyden varaan, välillä lapset sijoitetaan itsekseen lastenkotiin. Kaikissa muutoissa Juliaa seuraa hänen 6-vuotislahjakseen saamansa nukke, Emma. Kun sota vihdoin päättyy, Julia on kaksitoista vuotta vanha.

Saksankielinen alkuteos Emma oder Die unruhige Zeit (1979). Suomennos Kerttu Manninen. Weilin + Göös 1983. Päällys Ulla Vaajakallio.

Lisätietoja:

Deutscher Jugendbuchpreis -palkinto.

Michelle Magorian

Yhdeksänvuotias Willie pääsee Lontoon slummeista sotaa pakoon vanhapoika Tomin luo. Ystävällisten ihmisten luona hän oppii lukemaan, kirjoittamaan ja piirtämään ja pääsee peloistaan. Mutta äiti haluaa poikansa takaisin. Uskonnon nimissä tämä pahoinpitelee lastaan sekä henkisesti että ruumiillisesti. Tilanne kärjistyy, kun äiti hylkää Willien ja tämän pikkusiskon suljettuun komeroon, missä vauva kuolee isoveljen syliin.

Englanninkielinen alkuteos Good night, mister Tom (1981). Suomennos Kersti Juva. WSOY 1984. Päällys Osmo Omenamäki.

Nina Bawden

Kuvaus sodanaikaisesta Lontoosta maaseudulle paenneen perheen elämästä, kertojana isosisko - sankarin roolin sieppaa kuitenkin Henry, lemmikkiorava.

Englanninkielinen alkuteos Keeping Henry (1987). Suomennos Anja Haglund. WSOY 1990. Päällys Sisko Tampio.

Joan Lingard

On vuosi 1944, kun 14-vuotiaat kaksoset Astra ja Hugo perheineen pakenevat kotimaastaan Latviasta kohti Saksaa, pakoon neuvostoarmeijan hyökkäystä. Hugo joutuu perheestä ja naapureista eroon heti rautatieaseman ruuhkassa, ja sisarukset tapaavat uudelleen vasta kun he ovat täysi-ikäisiä: Astran perhe on muuttamassa Yhdysvaltoihin ja Hugo on kihlautunut saksalaistytön kanssa. Latviaan ei ole enää paluuta.

Englanninkielinen alkuteos Tug of war (1989). Suomennos Sirkka Salonen.

Gummerus Carlsen 1991.