Sampo Haahtela

15-v. Peli eli Pellervo Hartikka pyrkii rintamalle luutnantti-isänsä jäljissä, äidin vastusteluista huolimatta. Pellervo pääsee isänsä, komppanianpäällikön lähetiksi samaan korsuun ja kokee miesten toveruuden, tekee urhoollisen matkan lähettinä ja haavoittuu Vaajasaaren taistelussa. Pellervo huomaa myös, ettei sota ole pelkästään urotekoja ja taisteluja. Matkustaessaan haavoittuneena toipumislomalle Pellervo saa sairasjunassa vierailevalta sotamarsalkka Mannerheimin toisen luokan vapaudenmitalin.

”- Kyllä minä tiedän, äiti, että siellä on kylmyyttä ja nälkää ja sairautta, mutta siellä on myöskin sankaritekoja ja kunniaa ja siellä on rohkeitten miesten paikka. Siellä on isäkin.” (s. 8).

”- - taistelemme oikean asian puolesta vääryyttä ja valhetta vastaan!” (s. 18).

Haavoittunut poika vakuuttaa sairasvuoteeltaan isälleen palaavansa vielä sotaan:

”- Kyllä minä jaksan. Minä palaan sinun luoksesi, ja me ajamme yhdessä vainomiehen pois maasta. Ja sitten vasta me molemmat palaamme kotiin äidin luokse.” (s. 87).

Kuvat V. Hervo. Gummerus 1940. (Poikain jännityskirjasto; n:o 20).

Jalo Veikko Wainio

Helsinkiä pommitetaan syksyllä 1939. 18-vuotias Aarne, entisen punakaartilaisen poika haluaa päästä rintamalle. Yhdessä toverinsa, suojeluskuntalaisen pojan Olavin kanssa pojat taistelevat ja sotivat Hyrynsalmen ja Suomussalmen maisemissa.

Olavi joutuu myös vangiksi. Venäläiset kohtelevat suomalaista vankia kaltoin, sen sijaan suomalaiset omia vankejaan hyvin:

”Joukossa oli aina joku suomalainen kommunistikin, ja nämä

isänmaattomat osasivat kyllä taidon kertoa, mitä nuorukaisen

lähitulevaisuus sisälsi. Kunhan he, suomalaiset punaiset, pääsevät

häntä kuulustelemaan, niin kylläpä silloin muistuu mieleen

lahtarikoirien verilinjat ja joukko-osastot. Kyllä heidän käsissään

valkokaartilaiset tulevat puheliaiksi.” (s. 102).

Otava 1940. Kannen kuva signeerauksen perusteella Martti Santala.

Lisätietoja:

Lisäpainokset 2. p. 1940.

Aarne Erävaara

14-vuotias orpo evakkopoika Lassi on jäänyt muiden evakuoitujen matkasta ja törmää suomalaiseen komppaniaan. Lassi haluaa päästä sotaan mukaan ja osoittauduttuaan neuvokkaaksi ja pelkäämättömäksi pääseekin reserviluutnantti Liljan lähetiksi. Lassi mm. paljastaa vakoilijoiden salaisen radioaseman, tekee omatoimisen tiedusteluretken vihollisen alueelle ja joutuu vangiksi. Pakoon päästyään Lassi paljastaa venäläisten suunnitelmat ja pelastaa haavoittuneen Liljan. Lopuksi Lassi saa ylennyksen huoltovänrikiksi.

Otava 1941. (Poikien seikkailukirjasto; 94).

Kannen kuva signeerauksen perusteella Martti Santala.

Lisätietoja:

Lisäpainokset 2. p. 1942.

Kaarlo Nuorvala

Jatkosodan sytyttyä 16-vuotias upseerinpoika Matti haluaa päästä rintamalle. Matti toimii rintamalla mm. ratsulähettinä ja suorittaa monia urotekoja taisteluissa. Kun joukot etenevät syvemmälle Itä-Karjalaan, pohtivat sotilaat myös sodan oikeutusta. Matti kohtaa sotavankeja ja keskustelee mm. kommunisti Löppösen kanssa, osallistuu kenttähautajaisiin ja saa itsekin sotavangin. Haavoituttuaan taistelussa Matti joutuu sotasairaalaan.

”Hän ymmärsi hyvin samoin kuin kaikki toverinsakin, että hän sai

elää Suomen historian suurinta aikaa, aikaa, jolloin luotiin edellytykset

todella suuren Suomen syntymiselle.” (s. 70).

”Hän kaatuisi, ainakin haavoittuisi. Se tapahtuisi isänmaan puolesta - hän näki vapaudenristin omassa kuolinilmoituksessaan ja tunsi, että isä ja äiti olisivat ylpeitä hänestä, vaikka surisivatkin hänen kuolemaansa.” (s. 78).

Kuvat (Ahto) Numminen. Otava 1941. (Poikien seikkailukirjasto; 98).

Lisätietoja:

Lisäpainokset 2-3. p. 1942.

Eero Kiviranta

Kannakselainen viiden pojan joukko, iältään 12-17-vuotiaita, jää (osin seikkailunhalusta) kotikylään muiden lähtiessä talvisodan syttyessä evakkoon. Pojat huolehtivat kotikylään jätetyistä eläimistä, majoittuvat kauppaan ja syövät kaupan varastoja ja karamelleja. Pojat joutuvat venäläisten vangeiksi, asuvat näiden huoltoleirissä ja mm. hoitavat hevosia. Vanhin pojista, Rietu, osaa venäjää ja hauskuuttaa sotilaita, jopa kokkaa heille, mutta salaa myös sabotoi sotilaslentokoneita. Pojat pakenevat leiriltä tärkeä kartta mukanaan.

”Hän oli suomalainen, hänessä virtasi puhdasta, esi-isiltä perittyä

suomalaisverta. Sana ’suomalainen’ tuntui nyt kuin joltakin arvonimeltä,

sen omistamisen puolesta kannattaisi suorittaa suurtekoja, itsensä

unohtaen; sen puolesta kannattaisi taistella, antaa mitä annettavissa oli.” (s. 130).

Karisto 1942. Kannen kuva signeerauksen perusteella Onni Oja.

Jorma Saarinen

Poikaryhmä selvittää vakoilujuttua ja seikkailee kansainvälisten ja venäläisten rosvojen parissa mm. hotelli Metropolissa. Pojat pelastavat uuden hävittäjälentokoneen, Suon, piirustukset vihollisen käsistä. Yksi pojista sabotoi vihollisen lentämää lentokonetta ja hyppää laskuvarjolla alas.

Otava 1942. (Poikien seikkailukirjasto; 100).

Jalo Veikko Wainio

Seikkailuja rintamalta. Osmo Vuori on 15-vuotias vapaaehtoinen, pataljoonan komentajan lähetti, joka karkaa vihollisen selustaan lähtevän partioon mukaan keskelle taisteluita ja räjäyttää sillan.

”Samassa hän huomasi suuren avoauton täynnä mustia piippolakkeja

laskettavan täyttä lentoa häntä kohti. Se sai tulla, konepistooli oli

valmiina. Jännityksestä vavisten ja veri kuumana hän antoi sen ajaa

ensimmäisen miinan yli täyttä vauhtia sille. - - Samassa alkoi

suomalainen konepistooli toimia. Suurin osa auton elävästä lastista

suistui kuolleena tai kuolevana maantielle.” (s. 50-51).

”- - olikin parasta valmistautua kuolemaan sillä mielentyyneydellä ja järkähtämättömyydellä, joka aina on ollut suomalaisen sotilaan kaunein ominaisuus.” (s. 72).

Otava 1942. (Poikien seikkailukirjasto; 101).

Kannen kuva signeerauksen perusteella Ahto Numminen.

Lisätietoja:

Jalo Wainio (1894-1972) oli lehtori, IKL:n kansanedustaja ja kirjailija. Hänen teoksissaan ihannoitiin avoimesti sodan sankarillisuutta ja suhtauduttiin taistelutoimintaan kuin ampumiseen kotipitäjän suojeluskunnan ampumaradalla (Wainio 1942, 61; Tepora 2011).

Jalo Veikko Wainio

Metsäsissejä -kirjan sankarien vänrikki Aarnen ja Olavin seikkailuja Punaisen Paholaisen, taitavan vakoilijan, kintereillä pitkin Karjalan rintamaa, metsiä ja maanteitä.

Otava 1942. Kansikuva signeerauksen perusteella luultavasti Reino Vihinen.

Heikki Upari

Sota syttyy syksyllä 1939 ja poikien koulutalo otetaan reserviharjoitusten käyttöön, koulunkäynti keskeytyy. Neljännellä luokalla olevat Ville, Pekka ja Kalevi pyrkivät väestönsuojelulohkon läheteiksi, jäljittävät vakoojien radiolähetyksen, auttavat ilmavalvontaa ja vangitsevat hiihtomatkallaan desantteja.

”- - makasin maantienojassa pommien räjähdellessä ympärilläni.

Yksi tuli vain viiden metrin päähän tien sivuun.

- Älä pahus, innostui Ville.

- Sinulla taisikin olla jännät paikat. - - Pääsisinpä minäkin joskus

niin jännään paikkaan, toivotteli Ville Pekan onnea hiljakseen kadehtien.” (s. 51-52).

Rauhanehtojen selvittyä herää voimakas vääryyden tunne:

”Mutta tulee vielä sekin aika, jolloin ryssät saavat omassa nahassaan tuntea

kaiken tämän. - - Vääryys ei voi jäädä voittajaksi. Kannas on vielä kerran

Suomea korkojen kanssa.” (s. 93).

Satakunnan kirjateollisuus 1943. (Seikkailukirjasto; 14).

Lisätietoja:

Lisäpainokset 2. p. 1944.

Niilo Mattila

Kahden suojeluskunnan sotilaspoikajärjestöön kuuluvan, n. 15-vuotiaan pojan, Urhon ja Yrjön, seikkailuja desantti- ja vakoojajahdissa.

Otava 1944. (Poikien seikkailukirjasto; 105).

Yrjö Vasama

16-vuotiaat serkukset Jaakko ja Jyrki pyrkivät mukaan sotaan kesällä 1941, pääsevät junalla rintamalle ja osallistuvat taisteluihin. Taistelut etenevät kohti Laatokkaa, jossa pojat haavoittuvat palavaa rakennusta sammuttaessaan.

” ’En minä yhtään kadu tätä retkeä enkä tunne katkeruutta, vaikka käsi vietäisiin’,

Jaakko sanoo. ’On sentään suuri asia olla suomalainen.’ ” (s. 94).

Otava 1944. (Poikien seikkailukirjasto; 104).

Kannen kuva signeerauksen perusteella Ahto Numminen.